Sungiitit

Meillä on Quantia kaupassa sungiiteista erilaisia tuotteita , pyramideja, vesikiviä, kännykkäsuojia , riipuksia..
toimitukset ovat hitaita Venäjältä meillä ei ole jatkuvasti kaikkia tuotteita, eli jos kaupasta löytyy kannattaa heti ostaa , voi mennä puoli vuotta tai enemmän seuraavaan tilaisuuteen

Aikojen alussa esi-isällämme oli vahva side Äiti Maahan. Etsiessään ohjausta tai vastausta olemassaololleen hän kääntyi luonnon puoleen.
 Maa tarjosi varhaiselle ihmiselle mm. suurenmoisen kallioperän kallisarvoisine mineraaleineen, joita hän keräsi ja käytti seremonioissaan. Maagiset, pyhät kivet helpottivat kipuja ja auttoivat ongelmissa.
 Yksi tälläinen muinainen hoitava kivi on sungiitti, joka tulee Venäjän Karjalasta, Zazhoginskoyesta Shungan alueelta. Se on ainoa paikka maapallolla, josta kyseistä kiveä on löydetty
Sungiitin oletetaan olevan jopa kaksi miljardia vuotta vanha kivilaji ja sen muodostumisesta on monta teoriaa. Yhden mukaan suuri meteoriitti Phaeton törmäsi maapalloon, kun taas toisen teorian mukaan kivi olisi muodostunut tulivuorenpurkauksesta. Aikojen saatossa mystinen ihmekivi on herättänyt uteliaisuutta ja kiinnosti myös Pietari Suurta sen positiivisten vaikutusten takia. Hän mm. määräsi sotilaansa laittamaan sungiittikivet vesipulloihinsa, jotta heillä olisi mukanaan aina puhdasta, desinfioitua vettä. Tällä vältettiin punatautia, joka tuohon aikaan oli armeijoiden vitsaus

Sungiittia kutsutaan toisinaan myös “elämän kiveksi” sen parantavien ja antibakteeristen ominaisuuksiensa takia. Se onkin ainoa tunnettu luonnollinen materiaali, jonka tiedetään sisältävän fullereeneja eli pallohiiltä – pallomainen ontto molekyyli, joka koostuu useista kymmenistä hiiliatomeista. Fullereenit ovat tehokkaimpia ja pitkävaikutteisimpia tiedossa olevia antioksidantteja. Ne normalisoivat solujen aineenvaihduntaa, lisäävät entsyymien aktiivisuutta ja vahvistavat solujen vakautta. Kaikilla kehon prosesseilla on mahdollisuus työskennellä paremmin fullereenien läsnäollessa

Tutkijat Robert F. Curl Jr., Sir Harold W. Kroto ja Richard E. Smalley löysivät fullereenin v. 1985 ja saivat tästä syystä Nobelin kemianpalkinnon v. 1996. Heidän työtään pidettiin erittäin tärkeänä ihmiskunnalle. Sungiitti toimii fyysisellä, emotionaalisella, mentaalisella ja henkisellä tasolla. Sen ominaisuuksista on olemassa lukuisia kirjattuja dokumentteja Venäjällä, jossa kiven käytöllä on pitkät perinteet. Sungiitin tiedetään parantavan, puhdistavan, suojaavan, neutralisoivan, uudistavan ja maadoittavan.
Se nostaa ympäristönsä värähtelytasoa ja tukee kasvua kaikissa elävissä organismeissa. Se tasapainottaa kehon energioita ja auttaa neutralisoimaan minkä tahansa haitallisen organismin kehossa. Sungiittikiven kuljettaminen mukana esim. taskussa tai koruna kaulalla voi auttaa palauttamaan kehon vitaalienergian. Samoin sungiittiveden käyttö päivittäin on helppo ja edullinen tapa ylläpitää tai edesauttaa kehon hyvinvointia ja terveyttä. Venäjällä on nykyään ns. ”sanatoorioita”, joissa ihmisiä hoidetaan sungiittiterapioilla.
 Pariisistakin löytyy sungiittihuone ja myös Porvoossa Energiahoitola Quantiassa on hoitavia sungiitteja mm suurin pyramidi mitä valmistavat sungiitista  Niitä voi tilata myös Quantian verkkokaupasta www.quantia.fi/kauppa
 
1700-luvulta lähtien , kun tämä kivi löydettiin Venäjältä , on raportoitu hämmästyttäviä tuloksia sen käytöstä. Kun sungiitti on vuorovaikutukessa veden kanssa, se puhdistaa siitä bakteereita ja ympäristömyrkkyjä sekä vapauttaa siihen fullereenin parantavia yhdistelmiä . jotka auttavat ihotaudeissa, haavoisssa, palovammoissa , allergioissa, parodontiitissa, hiusten lähdössä….
Fullereenit normalisvoivat solujen aineen vaihduntaa ja vahvistavat soluja sekä lisäävät entsyymien aktiivisuutta .
Sungiittiveden juominen edistää siis terveytta mutta koska sungiitilla on luontainen ominaisuus harmonisoida ympäristön säteilyä ja tasapainottaa energioita , se on arvokas kivi koruna tai pöydällä.
Sungiitin monipuolisuutta on vasta viime aikoina alettu todelle ymmärtämään .

Sungiitin ominaisuudet :

-parantaa, varastoi, puhdistaa, suojaa , neutralisoi, uudistaa , maadoittaa

-voimakas antioksidantti

-auttaa neutralisoimaan minkä tahansa haitallisen organisimin kehossa

-suojaa korkeavärähteisellä taajuudellaan haitallisilta energioilta nostamalla ympäristön värähtelytasoa

-tasapainottaa energioita

-tukee kasvua kaikissa elävissä organismeissa

-suojaa tetokoneen, kännykän, mikroaaltuuunin , television…haitallisilta säteilyiltä

-100 mm:n sungiittipyramidien ympärillä olevan positiivisen biokentän vaikutusalue ulottuu yli 5 metrin päähän , käytännössä se kattaa koko huoneen

Sungiittimme tulevat Zazhoginskoesta , Venäjän Karjalan Sunga ´-alueelta (markkinoilla kaikki sungiitit eivät ole aitoja ) Olen itse käynyt ostamassa ensimmäiset sungiitit Venäjältä tiedän alkuperän
Carola

2 ajatusta aiheesta “Sungiitit”

  1. babo.skogberg

    Hej Carola

    Intresserad av en sungit sten, hittar inte priser eller olika modeller.

    1. Carola Roselt

      Hej Du <3 våra shungitar har varit på villovägar några månader på vägen frän Ryssland 🙂 Vi har nu fått 1/3 av de beställda i novembere , och har på lager olika skyddande halssmycken , pyramider i olika storlekar , några shungit stänger , plattor för energisering av föda o dryck , runda platta fickstenar, trianglar och telefonskydd (balanserar strålningar ) , väntar ännu på vattenstenar och några större pyramider , shungitarna finns i butiken : http://www.quantia.fi/kauppa , sätt in sungiitti i sökordet så kommer det fram en hel del . Vackar vinterdagar , Carola

Kommentointi on suljettu.

Shopping Cart
Scroll to Top